På svenska In English 

Tukisukista

Tukisukat ovat erinomainen, helppo terveystuote! Tukisukat auttavat pitämään jalat pirteinä ja terveinä helpottamalla verenkiertoa jaloista takaisin kohti sydäntä.

Mitä ovat tukisukat?

Periaatteessa mitä vain sukkia voi kutsua tukisukiksi – pelkkä tukisukka-termin käyttö ei takaa sitä, että sukissa olisi asteittainen kompressio ja oikeanlainen istuvuus, jotka loisivat sen efektin mikä tukisukkien on tarkoitus luoda jalkojen verenkierron helpottamiseksi.

Tavallisille tukisukille (erona lääkinnällisiin tukisukkiin) ei ole olemassa virallisia, tietyn viranomaisen säätämiä määräyksiä kompression tasoista. Me Fotgrossist-sivustolla kutsumme tukisukiksi sukkia, joissa on vähintään lievä, 12mmHg:n kompressio. Tukisukat lievällä kompressiolla sopivat verenkierto-ongelmien aiheuttamien vaivojen ennaltaehkäisyyn ja esimerkiksi lentosukiksi.

Olemme erikoistuneet erityisesti tukisukkiin siistillä suunnittelulla ja korkealla laadulla.

Tukisukat ja kompressio

Tukisukkia löytyy eritasoisilla kompressioilla: tästä löydät pikaisen kuvauksen eri kompressioluokista.

Kaikissa myymissämme sukissa niiden kohdalla ilmoitettu kompressio on kompressio nilkassa. Nilkasta ylöspäin kompressio vähenee asteittaisesti (ts. sukissa on asteittainen kompressio) niin, että pohkeessa kompressio on 70% nilkan kompressiosta ja reidessä 40%. Tukisukkia hankkiessa tulisi aina pitää huoli siitä, että niiden kompressio on asteittainen: vain asteittainen kompressio varmistaa tukisukkien todella edistävän verenkiertoa ja siten pitävän jalat pirteinä.

Swedish Supportersin tukisukkien kompressioluokat:

  • Kompressio 12-17 mmHg – paksuus 70 DEN
    Tukisukkia lievällä kompressiolla käytetään ennaltaehkäisemään jalkojen turvotusta, parantamaan jalkojen verenkiertoa ja vähentämään jalkojen väsymystä. Tämä tukiluokka on hyvä käytettäväksi lentomatkoilla ns. lentosukkina.
  • Kompressio 18-22 mmHg - paksuus 140 DEN 
    Swedish Supportersin tukisukkia kompressioluokka 1:llä käytetään, kun ensimmäiset merkit kroonisesta jalkojen verenkierron häiriöstä alkavat ilmaantua: sukat parantavat verenkiertoa ja estävät nesteiden kertymisen jalkoihin.
  •  Kompressio 22-27 mmHg - paksuus 280 DEN
    Kompressioluokka 2:n tukisukkia käytetään suonikohjujen ja vaikean turvotuksen yhteydessä sekä esimerkiksi tukena leikkauksen jälkeen. Kun asiakas on tilaamassa tämän tukiluokan sukkia ensimmäistä kertaa, tulisi hänen neuvotella asiasta lääkärin kanssa etukäteen.


Kuka tarvitsee tukisukkia?

Tukisukat sopivat käytettäväksi kaikille, jotka kävelevät, seisovat tai istuvat paljon aloillaan. Esimerkiksi monet kampaajat ja autonkuljettajat saavat nopeasti ongelmia suonikohjujen kanssa ja jalkojen turvotusta. Tukisukat ovatkin ihanteellinen ratkaisu ja ennaltaehkäisykeino tällaisiin ongelmiin! Meidän valikoimiimme kuuluu paljon erilaisia siistejä tukisukkia eri malleissa ja materiaaleissa: sukkahousuja, stay-upeja ja polvisukkia mikrokuidusta, nylonista ja bambu- ja puuvillasekoitteella.

Kaikissa tukisukissamme asiakkaalle oikea koko määräytyy nilkan ympärysmitan perusteella – tämä on tärkeää tukisukkien oikeanlaisen toiminnan kannalta. Monissa supermarketeissa myytävissä, tukisukkina mainostetuissa sukissa koko ei määräydy asiakkaan henkilökohtaisten mittojen mukaan, mikä ei takaa sukkien auttavan verenkiertoa kuten niiden kuuluisi.

Siistit tukisukat ja hauskat tukisukat

Monet yhdistävät tukisukat lähinnä vanhustenhoitoon ja sairaaloihin – vaikka näin ei asian laita enää nykypäivänä olekaan! Meiltäkin löytyy monia tukisukkamalleja iloisilla väreillä sekä materiaaleilla, jotka saavat sukat näyttämään aivan tavallisilta sukilta.

Me myymmekin yritysasiakkaille tukisukkia miehille, tukisukkia raskaana oleville, lentosukkia, kompressiosukkia esim. juoksuun ja iloisia, värikkäitä tukisukkia – kaikkia näitä eri kompressioluokissa. Kaikki tukisukkamme ovat laadukkaita tukisukkia asteittaisella kompressiolla ja yksilöllisesti määritettävillä koilla.

Älä koskaan anna asiakkaidesi tyytyä muihin kuin oikeisiin tukisukkiin!