På svenska In English 

Polvitukisukat naisille - lievä kompressio

Lievän kompression tukisukissa kompressio on tavallisesti alle 18 mmHg ja se on tukisukkien alhaisin paineluokka. Lievän kompression tukisukkia käytetään ennaltaehkäisemään jalkojen väsymystä ja turvotusta esimerkiksi raskauden aikana, tai jos seisot aloillasi pitkiä aikoja vaikkapa töissä. Nämä sukat ovat myös hyviä lentosukkia lyhyemmillä matkoilla!

Lievän kompression tukisukat virkistävät verenkiertoa

Lievän kompression tukisukkien säännöllinen käyttö ennaltaehkäisee jalkojen turvotusta ja suonikohjujen ja nestekertymien syntymistä. Ne sopivat myös lievien verenkiertohäiriöiden hoitoon.

Lievän kompression tukisukat tuntuvat mukavilta jaloissa, sillä niiden kompressio on vain 12–17 mmHg nilkan kohdalla. Niiden kompressio on siis alhaisempi kuin kompressioluokan 1 ja 2 sukissa. Huolimatta alhaisesta kompressiostaan edistävät ne kuitenkin verenkiertoasi paremmin kuin tavalliset sukat. Kun käytät lievän kompression tukisukkia päivällä, eivät jalkasi ole turvonneet, väsyneet ja särkevät illalla!

Lievän kompression tukisukat sopivat kaikille, joilla ei ole suonikohjuja, tai joilla on vain muutamia hyvin lieviä suonikohjuja. Jos suvussasi useilla henkilöillä on suonikohjuja, tulisi sinun käyttää lievän kompression tukisukkia ennaltaehkäistäksesi verisuonisairauksia, jalkojen turvotusta ja suonikohjujen syntymistä. Ne voidaan nimittäin estää, kunhan toimit riittävän ajoissa!

Erityisesti pitkillä lentomatkoilla ja ammateissa, joissa täytyy seistä paljon, on tukisukkien käyttö suositeltavaa, vaikka sinulla ei olisikaan ongelmia suonten kanssa tai suvussasi ei ole taipumusta suonikohjuihin. Myös raskaana oleville on lievän kompression tukisukkien käytöstä hyötyä. Tukisukat antavat ylimääräisestä painosta rasittuneille jaloille miellyttävää helpotusta ja ne voivat ehkäistä suonikohjujen ja nestekertymien syntymistä.

Naisten tukisukat netistä

Kenelle lievän kompression tukisukat sopivat?

Lievän kompression tukisukat sopivat sinulle, jolla ei ole laskimosairauksia ja:

  • Jalkasi ovat usein väsyneet ja turvonneet iltaisin kun olet joutunut seisomaan pitkiä aikoja.
  • Joudut työssäsi seisomaan pitkiä aikoja, ja haluat ennaltaehkäistä suonikohjujen ja muiden laskimosairauksien syntymistä.
  • Olet havainnut jaloissasi lievien suonikohjujen alkuja.
  • Aiot tehdä lentomatkan.
  • Olet raskaana ja haluat ennaltaehkäistä nestekertymien ja suonikohjujen syntymistä.

Lievän kompression tukisukat auttavat sekä säännöllisessä käytössä (esimerkiksi töissä) että tilannekohtaisesti käytettynä (raskauden aikana, lentomatkoilla). Niiden käyttö ennaltaehkäisee laskimosairauksien, kuten turvotuksen ja suonikohjujen syntymistä.

Polvisukat, reisimittaiset sukat vai sukkahousut?

Naisille valikoimassamme on lievän kompression tukisukkia eripituisina malleina: polvisukkia, reisimittaisia sukkia ja sukkahousuja. Päättäessäsi, minkä malliset sukat hankit, tulisi sinun ottaa huomioon, missä kohdassa jalkaa sinulla on ongelmia, tai missä kohdassa jalkaa haluat estää ongelmien syntymisen. Jos sinulla on esimerkiksi suonikohjuja polven yläpuolella, on polvisukka liian lyhyt ja sinun täytyy sen sijaan valita reisimittaiset sukat tai sukkahousut. Jos lääkäri on ohjeistanut sinua käyttämään jotakin mallia, tulisi sinun seurata tätä suositusta.

Miehille valikoimassamme on lievän kompression tukisukkia vain polvimittaisina. Reisimittaisia tukisukkia ja tukisukkahousuja miehille löytyy kompressioluokassa 1.

Oikean kokoisten tukisukkien valinta

Oikean koon valitseminen ei ole lainkaan vaikeaa! Yksinkertaistettuna: Jokaisen tuotteen kohdalta löytyy linkki kokotaulukkoon, jossa kerrotaan mitä mittoja tarvitset löytääksesi oikean koon. Sinun tarvitsee vain mitata jalkasi aamulla ja verrata näitä mittojasi kokotaulukon mittoihin. Jos tarvitset apua koon valinnassa, voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostilla: info@tukisukat-shop.com. Autamme mielellämme!